lauantai 16. toukokuuta 2015

Taimet kuolivat


Tänä vuonna tomaattisadosta tulee surkea! Jos edes sitäkään! Taimet venähtivät sisällä honteloiksi, ja lopulta multaan pääsi vain muutama surullisesti retkottava ruipelo. Joudun perumaan muille luvatut taimet.


Chilitkin siirtyivät jo kasvihuoneeseen. Minun tuurilla ensi yönä on -40 °C pakkasta.


Yksi uusi multakaukalo sai jo multansa.


Mies kuori nurmea pois uusien lavojen tieltä.


Herukat kukkivat kohta.




sunnuntai 10. toukokuuta 2015

Kun mikään ei riitä...

Iltapäivä meni nikkaroidessa lisää kasvilavoja. Enää en laita mitään kasvamaan perinteiseen maapenkkaan, paljon vähemmällä uurastamisella pääsee lavojen kanssa!

Kunhan maali kuivahtaa, liitän päädyt kiinni sivulaitoihin.


Miehen panos tässä projektissa: "Kai siellä varastolla jotain lautaa on."


lauantai 9. toukokuuta 2015

Kalvakkaa sakkia


Tomaatit ovat kasvaneet tänä vuonna oudosti: ovat kalpeita ja honteloita. Onnistumisprosentti on selvästi huonompi kuin viime keväänä. 





Chilit ja paprikat sentään näyttävät onnistuneen!




Ja tällä kertaa jopa tiedän jokaisen chilin tulisuusasteenkin. Ei siis tarvitse tehdä sokkotestejä enää! 

maanantai 23. maaliskuuta 2015

Kateus on kuulkaas vihreää!


Ainakin lajikenimeäjien mukaan.

Löysin ihan uuden tomaattilajikkeen siemeniä ja pitihän niitäkin sitten itämään laittaa. 
Nelson Gardenin sivuilla lajiketta kehutaan niin vuolaasti, että varmaan sinäkin haluaisit kokeilla! 


Tomaatti

'Green Envy'

Lajikkeen makua kuvaillessa ylistyssanat loppuvat kesken! Ilmiömäinen, ihana ja vertaansa vailla. Lajike tuottaa pieniä, vihreitä, hieman pitkänmallisia tomaatteja. Viihtyy ravinteikkaassa, ojitetussa mullassa. Lehtihankoihin kasvavat 'varkaat' nypitään pois. Tarvitsee tukea. Kukkaterttua voi ravistella varovasti, se edistää pölytystä.
Esikasvatus: 8-10 vkoa ennen ulosistutusta kun yölämpötila yli +8°C. Käytä kylvömultaa. Peitä kevyesti mullalla ja muovilla, pidä kosteana. Sijoita itämään +18-21°C. Taimettumisen jälkeen valoisaan ja viileämpään. Aikainen kylvö vaatii lisävaloa. Kouli pikkutaimet 1/ruukku lannoitettuun multaan.  


Lähde: http://www.nelson.fi/fin/eur/p/uutuudet_n100fi/tomaatti_91642

Aiemmin kylvämäni tomaatit ja chilit ovat lähteneet hyvään kasvuun. 




sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

Kodinhoitohuone sotkettu mullalla



Tomaatin siemenet olivat itäneet vesilaseissaan ja tänään pääsivät multaan.




Tänä keväänä olin vähän maltillisempi taimenmäärän kanssa. Vuosi sitten idätin reippaasti yli sata tainta, kun nyt vain 59. 

Kun kasvihuoneeseen ei mahdu kuin noin 40 tomaattipuuta kasvamaan, niin tyrkytin viime kesänä taimia kaikille mahdollisille tutuille ja joillekin tuntemattomillekin. Silti niitä jäi yli ja piti nakella ojaan. Ihan turhaa vaivaa näin niiden eteen.

lauantai 28. helmikuuta 2015

Tuonen joutsen



Kalevalan päivän kunniaksi: Tuonen joutsen

Louhi, Pohjolan emäntä,
hänpä tuon sanoiksi virkki: 
"Äsken annan tyttäreni
sekä nuoren morsiamen, 
kun ammut joutsenen joesta,
virrasta vihannan linnun, 
Tuonen mustasta joesta,
pyhän virran pyörtehestä 
yhellä yrittämällä,
yhen nuolen nostamalta." 

Siitä lieto Lemminkäinen,
tuo on kaunis Kaukomieli, 
läksi joutsenen joruhun,
pitkäkaulan katselohon 
Tuonen mustasta joesta,
Manalan alantehesta. 


Kalevala 14. runo.


maanantai 23. helmikuuta 2015

Tomaatit ja paprikat veteen




Tänään laitoin (kuten aiempinakin vuosina) tomaatin ja paprikan siemenet esi-itämään lämpimään veteen. Tämä nopeuttaa itämisaikaa noin 7 - 14 pv.

Viime vuonna minulla taisi olla aivan järjetön määrä eri tomaattilajikkeita kasvatettavana, nyt laitan vain 4 lajia ja paprikaa sen kolmea eri sorttia.




Alla olevat kasvikuvat ja -tiedot ovat sivulta http://www.nelson.fi.


Paprika, Vihannes-

'California Wonder'

Tunnettu ja maukas paprikalajike. Tuottaa ihastuttavia punaisia hedelmiä. Voidaan kasvattaa kasvihuoneessa tai ulkona lämpimässä ja suojaisessa paikassa. Vihreä hedelmäsato on runsaampi, mutta punaiset ovat makeampia. Viihtyy runsasravinteisessa ja kuohkeassa maassa, kastele säännöllisesti. Poista ensimmäinen hedelmäaihe, sadosta tulee runsaampi. Torju hyönteiset suihkuttamalla taimet vedellä.
Esikasvatus: Kylvä kosteaan kylvömultaan. Pidä kosteana. Peitä muovilla. Sijoita 20°C. Taimettumisen jälkeen, kouli 1/ruukku lannoitettuun multaan. Sijoita ruukut valoisaan ja viileään. Käytä lisävalaistusta.


Paprika, Vihannes-

'Redskin' F1

Matala ja tiivis paprikalajike. Kasvatetaan suojaisessa ja aurinkoisessa paikassa terassilla tai kasvihuoneessa. Kaunis myös ruukkukasvina. Keskikokoisissa, maukkaissa hedelmissä on mieto maku. Vihreä hedelmäsato on runsaampi, mutta punaiset ovat makeampia. Viihtyy runsasravinteisessa ja kuohkeassa maassa, kastele säännöllisesti. Poista ensimmäinen hedelmäaihe, sadosta tulee runsaampi. Torju hyönteiset suihkuttamalla vedellä.
Esikasvatus: Kylvä kosteaan kylvömultaan. Peitä muovilla. Sijoita 20°C. Taimettumisen jälkeen, kouli 1/ruukku, lannoitettuun multaan. Sijoita ruukut valoisaan ja viileään. Käytä lisävalaistusta.



Paprika, Vihannes-

'Bendigo' F1

Hieno paprikalajike, joka korjataan vihreänä tai punaisena. Punaisena maku on makeampi. Valmista uunissa vaikkapa sipulin, kesäkurpitsan ja tomaatin kera, päälle ripaus oliiviöljyä. Suihkuta taimia usein, jotta vältyt tuhohyönteisiltä.
Esikasvatus: Kylvä kosteaan kylvömultaan. Pidä kylvös kosteana. Aseta lämpimään, 20°C. Taimettumisen jälkeen valoisaan ja viileään. Kouli 1 taimi/ruukku lannoitettuun multaan.



Tomaatti, Pihvi-

'Orange Queen' 

Ihanan oranssi pihvitomaattilajike, sopii lähinnä kasvihuoneviljelyyn, mutta myös ulos lämpimälle paikalle. Runsas sato mehukkaita pihvitomaatteja. Viihtyy ravinteikkaassa ja läpäisevässä maassa. Tarvitsee tukea, poista lehtihankojen ”varkaat”. Ravistele kukkaterttuja kevyesti, niin sato runsastuu.
Esikasvatus: 8-10 vkoa ennen ulosistutusta, kun yölämpötila yli +8°C. Käytä kylvömultaa, pidä kosteana ja peitä kevyesti mullalla ja muovilla. Sijoita itämään +18-21°C. Taimettumisen jälkeen siirrä valoisaan ja viileämpään. Aikainen kylvö vaatii lisävaloa. Kouli pikkutaimet 1/ruukku lannoitettuun multaan. Harrastelijalajike.



Tomaatti, Kirsikka-

'Gardener´s Delight'

Suosituin lajike useissa maissa. Kasvihuoneeseen tai ulos suojaiseen paikkaan. Tuottaa vähitellen runsaan sadon erittäin maukkaita tomaatteja. Viihtyy ravinteikkaassa ja läpäisevässä maassa. Kastele säännöllisesti. Tarvitsee tukea. Lehtihankoihin kasvavat versot, ”varkaat” poistetaan. Ravistele kukkaterttuja kevyesti, saat runsaamman sadon.
Esikasvatus: 8-10 vkoa ennen ulosistutusta kun yölämpötila yli +8°C. Käytä kylvömultaa. Pidä kosteana. Peitä kevyesti mullalla ja muovilla. Sijoita itämään 18-21°C. Taimettumisen jälkeen valoisaan ja viileämpään. Aikainen kylvö vaatii lisävaloa. Kouli pikkutaimet 1/ruukku lannoitettuun multaan.



Tomaatti, Kirsikka-

'Sungold' F1

Testien mukaan maailman makein tomaattilajike! Kasvatetaan kasvihuoneessa/ulkona suojaisessa paikassa. Tuottaa runsaasti ohutkuorisia ja mehukkaita tomaatteja. Viihtyy ravinteikkaassa ja läpäisevässä maassa. Kastele säännöllisesti. Tarvitsee tukea. Lehtihankoihin kasvavat ”varkaat” poistetaan. Ravistele kukkaterttuja kevyesti, lisää satoa.
Esikasvatus: 8-10 vkoa ennen ulosistutusta kun yölämpötila yli +8°C. Käytä kylvömultaa. Pidä kosteana. Peitä kevyesti mullalla ja muovilla. Sijoita itämään 18-21°C. Taimettumisen jälkeen valoisaan ja viileämpään. Aikainen kylvö vaatii lisävaloa. Kouli pikkutaimet 1/ruukku lannoitettuun multaan.



Tomaatti

'Shirley' F1

Monen suosikkilajike! Tuottaa punaisia, tasaisia keskikokoisia hedelmiä. Aikainen ja satoisa, sopii kasvihuoneviljelyyn. Hyvä härmänkestävyys. Lehtihankojen versot, "varkaat", poistetaan, tarvitsee tuen.
Esikasvatus: 8-10 vkoa ennen ulosistutusta kun yölämpötila yli +8°C. Käytä kylvömultaa. Pidä kosteana. Peitä muovilla tai kylvä minikasvihuoneeseen 18-21°C. Taimettumisen jälkeen valoisaan ja viileämpään. Aikainen kylvö vaatii lisävaloa. Kouli taimet 1/ruukku lannoitettuun multaan.





Kuvassa alla on muutama kuukausi sitten itämään laitettu chili ja latva-artisokka.





Ja kuten kuvista näkyy, kamerani on menettänyt kykynsä tarkentaa. Ilmeisesti ihan lopullisesti.

lauantai 24. tammikuuta 2015

Chilit multaan


Kylvökausi aloitettu!


Pojan kanssa laitoimme tänään chilien ja latva-artisokan siemenet itämään.




Kuvat ovat epätarkkoja. Kamera on ilmeisesti tullut tiensä päähän, kun se ei enää tarkenna käytännössä ollenkaan.

keskiviikko 21. tammikuuta 2015

Siemenvalikoima saapui Bauhausiin!



Chiliä!

Tai ainakin chilien siemeniä...



Paprika, Chili-

'Cayenne Long Slim'

Pepperoni. Maukas lisä esim. erilaisiin pataruokiin. Käytetään vihreänä, punaisena, tuoreena tai kuivattuna. Lajikkeen hedelmä on pitkä, päästään kapeneva ja erittäin voimakkaan makuinen. Viljellään kasvihuoneessa tai ruukussa suojaisessa paikassa. Viihtyy runsasravinteisessa ja läpäisevässä maassa. Kastele säännöllisesti.
Esikasvatus: Kylvä kosteaan kylvömultaan. Pidä kosteana, peitä muovilla. Sijoita itämään lämpimään (20-22°C). Taimettumisen jälkeen, siirrä valoisaan ja viileämpään. Kouli kasvaneet taimet 1/ruukku lannoitettuun multaan. Istuta ulos kun yölämpötila yli 8°C.
Lähde: http://www.nelson.fi/fin/eur/p/vihannekset_120/paprika-chili-_90894


Paprika, Chili-

'Hot Lemon'

Kiehtova lajike, sitrushedelmän tuoksu ja maku! Noin 4 cm pitkät, keltaiset voimakkaan tuliset hedelmät. Sopii tulisiin katkarapuruokiin. Poista tuliset siemenet ennen käyttöä, käytä veitseä ja pese kädet hyvin käsittelyn jälkeen. Hieno ruukussa terassilla tai kasvihuonessa. Lannoita ja kastele säännöllisesti.
Esikasvatus: Kylvä kosteaan kylvömultaan. Pidä kosteana, peitä muovilla. Sijoita itämään lämpimään,(20-22°C). Taimettumisen jälkeen siirrä valoisaan ja viileään. Käytä lisävaloa. Kouli kasvaneet taimet 1/ruukku lannoitettuun multaan. Istuta ulos kun yölämpötila yli +8 °C.
Lähde: http://www.nelson.fi/fin/eur/p/vihannekset_120/paprika-chili-_90908


Paprika, Chili-

'Chiluacle Negro'

Helppo chilipaprikalajike kasvatettavaksi. Käytetään paljon kuivattuna meksikolaisessa keittiössä. Herkullinen patoihin ja kastikkeisiin. Tuottaa runsaasti kohtalaisen tulisia hedelmiä. Poista tuliset siemenet ennen nauttimista. Käytä veistä ja pese kädet hyvin käsittelyn jälkeen. Viihtyy ruukussa terassilla tai kasvihuoneessa. Lannoita ja kastele säännöllisesti.
Esikasvatus: Kylvä kosteaan kylvömultaan. Pidä kosteana, peitä muovilla. Sijoita itämään lämpimään (20-22°C). Taimettumisen jälkeen valoisaa ja viileämpään. Kouli kasvaneet taimet 1/ruukku lannoitettuun multaan. Istuta ulos kun yölämpötila yli +8C.
Lähde: http://www.nelson.fi/fin/eur/p/vihannekset_120/paprika-chili-_90901


Paprika, Chili-

'Piment d'Espelette'

Erinomainen chilipaprikalajike ulkokasvatukseen. Hyvin C-vitamiinpitoiset hedelmät voi nauttia tuoreena, kuivattuna tai pakastettuna taikka sekoittaa jauheeksi. Lisää hyvinvointia! Poista tuliset siemenet ennen käyttöä. Vaatii lämpöä, viihtyy ruukussa terassilla tai kasvihuoneessa. Lannoita ja kastele säännöllisesti.
Esikasvatus: Kylvä kosteaan kylvömultaan. Pidä kosteana, peitä muovilla. Sijoita itämään lämpimään,(20-22°C). Taimettumisen jälkeen siirrä valoisaan ja viileään. Käytä lisävaloa. Kouli kasvaneet taimet 1/ruukku lannoitettuun multaan. Istuta ulos kun yölämpötila yli +8 °C.
Lähde: http://www.nelson.fi/fin/eur/p/vihannekset_120/paprika-chili-_90936


sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Viime syksyn kuvia

Jäi tämän blogin päivittäminen kokonaan viime syksyltä. Oli niin kovasti muuta hommaa.... seliseli.. Laiskuutta se vain oli. 

No, tässä kuvia viime syksyltä.







Kesää odotellessa....






Se on vissiin kesä tuloillaan, kun on jo kauhea hinku tunkea sormet multaan.


Kuvassa sormet ja multaa.